Site icon T.O.M.U. I Leirilehti I Kajo2022

Kuhinaa kanttilaaksossa

Kuva: Tuomas Jokinen

Oletko jo vieraillut Kanttilaaksossa? Kanttilaakson luvataan tarjoavan erilaisia seikkailuja, joissa tärkeässä roolissa ovat uskaltaminen ja rohkeus. Mukaan mahtuu muun muassa vesiseikkailuja, jousiammuntaa sekä erilaisia ratoja, mutta mitä tarkoittavat Kanttilandia, metsäkuntosali tai turpasauna? Se selviää Kanttilaaksossa!  

Kanttilaakson tunnelma kuulostaa aika hurjalta. Halusimme selvittää, onko meininki luvatun kaltainen vai aivan jotain muuta. Vierailimme laaksossa koleana aamupäivänä, mutta paikan päällä sää unohtui. Heti ensivaikutelmana huomasimme, kuinka koko laakso kuhisi innokkaita partiolaisia, jotka olivat valmiina uusiin koitoksiin. Joukkoon mahtui osallistujia aina perheen pienimmistä samoajiin, ja kaikille tuntui löytyvän laaksosta jotain.  

Vetonaulana Kanttilaaksossa tuntui toimivan Kanttilandia, johon iloiset osallistujat jonottivat malttamattomina. Keskelle metsää oli noussut niin hieno huvipuisto, että hetken luulimme olevamme Linnanmäellä! Erilaiset pelit palkintoineen, sokkelot sekä ympärillä kaikunut nauru loivat metsään aidon huvipuistotunnelman. Valitettavasti maailmanpyörä oli puistossa vieraillessamme pois käytöstä, mutta pelkästään sellaisen näkeminen partioleirillä tuntui uskomattomalta.  

Kanttilandia tuntui kiinnostavan eniten kaikista pienimpiä osallistujia, kun taas muun muassa ramborata, viskely sekä vesiseikkailu haastoivat hieman vanhempien osallistujien rohkeutta. Ennen laaksossa vierailemista tiesimme, että useat aktiviteetit vaativat rohkeutta ja uskallusta, ja niin todella oli. Tunnelma oli samalla kannustava, jotta jokaisella oli mahdollisuus kokeilla omia rajojaan. Tärkeää on kuitenkin muistaa, ettei kenenkään ollut pakko tehdä mitään, mihin uskallus ei tällä kertaa riittänyt.  

Kiinnostuitko Kanttilaakson tunnelmasta? Toivottavasti pian pääset ottamaan siitä itsekin selvää! 

Teksti: Ida Maula

Kuva: Tuomas Jokinen

Exit mobile version