Site icon T.O.M.U. I Leirilehti I Kajo2022

Miten vastullisuus näkyy Kajolla, 13 500 ihmisen partioleirillä?

Vastuullisuus on tärkeä asia suurella partioleirillä. Se mahdollistaa turvallisen ja viihtyisän leirielämän. Vastuullisuus on partiolaisille tärkeä arvo, mutta miten se onnistuu kajolla?


Kajolla tavarat on pyritty tuottamaan vastuullisesti. Mutta on kuitenkin pitänyt tehdä kompromisseja, ettei tuotteista tule liian hintavia. Suurin osa tuotteista on kotimaisia ja kuljetetaan pääosin rekoilla, mutta on myös tuotteita jotka on parempi tilata ulkomailta. Esimerkiksi Kajon omat t-paidat on tehty Bangladeshissa ja painatukset suomessa. Näin paidan hinta pysyy kohtuullisena. Paitojen elinkaarta on myös pidennetty hyvällä suunnittelulla ja käytettävyyttä on mietitty myös leirin ulkopuolista elämää varten, kertoo Kajon myyntipäällikkö Samuli Korhonen.


Myydyimpiä tuotteita ovat juomat ja jäätelö. Ihmisten ostokäyttäytymiseen vaikuttaa lämpötilat. Helteellä virkistävät tuotteet myyvät enemmän. Vähemmän myyvät tuotteet, kuten itse tehdyt leivokset ja jotkut päivittäistavarat, eivät mene kuitenkaan roskiin vaan ne annetaan hyväntekeväisyyteen. Osaa kaupan hävikki ruuista ja herkuista voidaan käyttää purkuleirin muonituksissa. Myös avaamattomat myyntierät saa palauttaa.

Leirikahvilat ja kaupat on rakennettu muun muassa vuokratuista kylmälaitteista sekä ostetusta puusta. Puu rakenteet kierrätetään leirin jälkeen suunnitelman mukaisesti. Näin vähennetään materiaalihävikkiä leirin rakennuksista.


Kun haastattelimme henkilöitä kahviloista ja kaupoista, heidän mukaansa kaikki on tehty mahdollisimman vastuullisesti ja kestävän kehityksen mukaisesti. Luottamus kohdistuu sertifikaatteihin, koska myyjät eivät itse pysty valvomaan, että tuotteiden tekijät pitävät kiinni lupauksistaan vastuullisuudesta.


Jatkon kannalta kehitysideamme on olla avoimempi tuotteiden valmistusperästä. Esimerkiksi tuotteen viereen voi laittaa mistä se on peräisin.

Teksti: Vastuullisuusetsivinä toiminut samoajavartio

Kuva: Tytti Juhonen

Exit mobile version