Kajo on ohi. Kirjoittaessani tätä olen jo matkalla kotiin, rinkka täynnä uusia muistoja liian nopeasti ohi hurahtaneista leiripäivistä.
Vaikka olen haikea, on päällimmäisenä tunteena tällä hetkellä kiitollisuus. Olen kiitollinen siitä, että pääsimme kokemaan Kajon tänä vuonna, vaikka viimeisiin vuosiin on sisältynyt paljon epävarmuutta. Edellisen Finnjamboreen jälkeen olemme ehtineet kokea ajan, kun harrastuksemme oli tauolla ja maailma kaukana totutusta. Ehkä juuri siksi on niin hienoa, että kaikesta huolimatta olen nyt matkalla kotiin bussissa uusien ystävien kanssa.
Olen iloinen, että saimme kokea myös pari aurinkoista päivää leirin aikana. Vaikka lämpöä saattoi olla jo hieman liikaakin, sai aurinko Evon metsät näyttämään parhaat puolensa. Kuuluisa Evon tomu nousi leirisuoralla kun nauravat ihmiset säntäilivät ympäriinsä.
En halua unohtaa kaikkia, jotka ovat tehneet leirin eteen töitä jo vuosia: kiitos! Ilman teitä leiriä ei olisi ollut. Kiitos rakennus- ja purkuleirin osallistujille. Kiitos myös kaikille, jotka teitte leirilehteä kanssani, olette valtavan taitavia jokainen.
Mutta ennen kaikkea kiitos jokaiselle teistä. Yhdessä me teimme Kajosta sellaisen, jota voi muistella hyvällä vielä pitkään.
Leirisuora hiljenee eikä enää pöllyä tuhansien jalkojen alla. On aika katsoa tulevaisuuteen ja toivoa, että seuraavat 6 vuotta on meille jokaiselle edes hieman edellistä helpompia. Toivottavasti näemme jälleen seuraavalla finnjamboreella!
Taru Kyllönen
Leirilehden päätoimittaja
Kuva: Hanna Hämäläinen