Finnjamboreilla on tavannut viidennestä suurleiristä Taruksesta asti noin 15 hengen joukko. Heitä yhdistävät partio, sinnikkyys ja 8 suomalaisen suurleirin putki, jolle ei näy loppua. Sain kutsun heidän tapaamiseensa ja kysyin heiltä, mikä saa jatkamaan suurleiriltä toiselle, ja mitä heillä on kerrottavaa näistä kokemuksista.
Finnjamboreita on ollut 44 vuoden aikana kahdeksan. Tapaamani 15 partiolaista ovat kokeneet ne kaikki. Näin heidät maanantaina johtajakahvilassa, joka oli täynnä iltapäiväkahviaan nautiskelevia partiolaisia. “kahdeksan tähden kenraalit” toivat tapaamiseen esille kaikkien suurleirien huivit ja leiri-vihkot, joista osasta näkee, että sadetta on ollut Kajon lisäksi myös muilla suurleireillä. Jutellessani huomaan, kuinka heistä kaikista huokuu suuri innostus: Minun eitarvitse esittää laatimiani kysymyksiä, kun joku on jo vastannut niihin.
Kaikilla leirikonkareilla on ollut hieman tuuria mukana. He ovat sattuneet olemaan sopivan ikäisiä Karelian alkaessa, ja heillä on ollut tarpeeksi kokemusta.”Karelialla oli semmonen sääntö että piti olla tietty määrä leiriöitä. Me pidettiin kesäkuussa oma lippukuntaleiri, että saatiin leiriyöt täyteen ja päästiin Karelialle”, kertoo Sakari “Sakke” Leino Piikkiöstä. Jotkut ovat myös päätyneet sattuman kautta leirille, vaikka se ei olisi ollut ensiksi suunnitelmissa. “Minun ei pitänyt lähteä Loistolle, mutta sitten tasan viikkoa ennen leirin alkua mulle soitettiin, että Tuuli-alaleirin huoltopäällikkö pääsee leikkaukseen eikä pääsekään leirille. Mä sanoin että mä mietin… Sunnuntaina istuin jo junassa kohti leiriä”, muistelee Pohjanmaalainen Pekka Koskinen neljännestä suurleiristä.
Pestejä, päättäjäisiä ja koukuttavia esteitä
Suurleirien tuomat kokemukset ja niiden luoma innostus ovat yksi selitys siihen, miksi he ovat jatkaneet Finnjamboreelta toiselle. Parhaita leirikokemuksia miettiessä Tuuli Piiroinen ja Ritva Liinamaa ottavat esille Karelian päättäjäiset. “Minulle nousi ehdottomasti mieleen Karelian viimeinen leirinuotio. Kaikki ne kymmenen tuhatta kynttilää jotka sytytettiin, mutta ei vielä se, vaan se hiljaisuus, joka siitä lähti”, toteaa Ritva Liinamaa kynttilämerta muistellen. Parhaita kokemuksia on ollut myös luomassa mahtava pestitiimi ja vastoinkäymisten luomat kokemukset. Esimerkiksi Tuija Salmi Tampereelta kertoo, että onnistui saamaan jalkansa kipsiin Karelialla, mutta ei suostunut lopettamaan leiriä kesken. Sinnikkyys kannatti. Hänelle jäi hauska muisto ruotsalaisten tekemistä kävelykepeistä ja hän sai pitkäaikaisen japanilaisen kirjekaverin leirisairaalasta.
Hämeenlinnalaisen Maria “Misha” Hastin mukaan vastoinkäymiset ovat osasyy suurleireille palaamiseen. Vastoinkäymisistä selviäminen saa hakemaan uusia haasteita ja miettimään, mihin seuraavaksi pystyisi. “Selviytyminen koukuttaa. Me ollaan selviydytty isoista jutuista, isoista haasteista ja me ollaan pinnistellty ja haettu meidän rajoja. Se on huumetta”, Maria Hast tiivistää.
Suurleirihistoriassa on selvitty isoistakin vastoinkäymisistä, kuten Taruksen koettelevista keleistä. Taruksella satoi niin voimakkaasti, että kolmen päivän sade on muuttunut ihmisten mielikuvissa seitsemän päiväiseksi. “Vielä kovempi lausunto siitä oli se, että meillä oli tiimissä ensiapulääkäri, joka lähti ensimmäisessä tiimissä hakemaan Thaimaan tsunamista suomalaisia. Hän kertoi, että hänellä oli valtavasti apua Taruksen kokemuksesta”, Tuuli Piiroinen muistelee sairaalatiimistään Taruksella.
“Jossain vaiheessa sä haluat itse olla se mahdollistaja.”
Sen lisäksi että finnjamboreista voi saada varmuutta lähteä kokemaan haasteita ulkomaille, ovat ne myös itsessään olleet aina kansainvälisiä kokemuksia. Kansainvälisiä vieraita on ollut ensimmäisestä suurleiristä Kareliasta asti ja Kajollakin on ulkomailta osallistujia 700. Suurleirien konkareiden mielestä tämäkin on oleellinen syy lähteä suurleireille. Heistä on tullut tämän kansainvälisen kasvatuksen kautta innokkaita maailmankävijöitä. Leireiltä oppii myös aina uutta ja pestien kautta saa kokemuksia oman mukavuusalueen ulkopuolelta.
Kun suurleirikokemuksia on jo monta, syntyy jo muita syitä jatkaa leikkiä. Näitä on muun muassa kilpailuhenkisyys, ystävät ja ihanien hetkien luominen muille. “Jossain vaiheessa sä haluat itse olla se mahdollistaja”, yksi konkareista toteaa. Iloa saa kahdeksan tähden kenraalien mukaan siitä, kun näkee että muillakin on hauskaa. Leiriarjessa ystävien tapaaminen korostuu olennaisena tekijänä ihanaa leirikokemusta. Kenraaleilla alkaa olla jo niin paljon ystäviä leirillä, että se hidastaa jo leirialueella liikkumista. Sakari Leinon yksi leiri-ilta kuvaa asiaa aika osuvasti: “Lähdin joku ilta tuolta logistiikalta(toimistolta) kohti omaa leiriä. Se on noin kymmenen minuutin kävelymatka, kesti vain tunti neljäkymmentä!”
Suurleirikonkareiden into on tarttuvaa ja tapaamisen jälkeen alan itsekin miettiä, että haluan aloittaa tämän pelin pelaamisen. Leirit innotavat monella tavalla. Vaikka nyt väsyttäisikin, suurleiriä alkaa varmasti pian taas odottamaan. Ei siitä mihinkään pääse, että ystävät, kansainvälisyys ja haasteet, ne koukuttavat.
Kirjoittaja ja kuvat:Meeri Mäkinen
Lähteet: https://fi.scoutwiki.org/
