Tutustujaleiri leirielämyksen mahdollistajana

Kajolla järjestettiin kaksi Tutustujaleiriä, joiden tarkoituksena oli esitellä partiotoimintaa nuorille, jotka eivät vielä ole löytäneet itselleen harrastusta. Kumpikin leiri kesti kaksi yötä, ja ne toteutettiin Kajon tavallisen leirielämän lomassa. Leirien aikana osallistujat tutustuivat toisiinsa, osallistuivat Kajon ohjelmaan sekä saivat maistiaisen retkeilystä.

Idea Tutustujaleirin taustalla oli leirielämyksen mahdollistaminen sekä partiotoiminnan saavutettavuuden lisääminen. Partiossa tehdään töitä saavutettavuuden edistämiseksi, mutta siltikään toiminta ei vielä tavoita kaikkia. ”Suomi on muuttunut todella paljon monikulttuurisemmaksi, mutta edelleen esimerkiksi maahanmuuttajataustaisia nuoria on Suomessa partiossa vain vähän. Asian korjaamiseksi Suomen Partiolaisilla on moninaisuusryhmä, jonka pyrkimyksenä on saada partio tavoittamaan nuoret moninaisesti”, kertoo Kajon saavutettavuuspäällikkö Kati Palsanen.

Kajo sopi Tutustujaleirin järjestämiseen, sillä suurleiri on ainutlaatuinen kokemus, joka järjestetään vain kerran kuudessa vuodessa. ”Halusimme edes pienesti kokeilla jotain, josta voisimme oppia. Ehkä seuraava finnjamboree on jo moninaisempi – silloin olemme onnistuneet.”

Yhteistyötä muiden järjestöjen kanssa tarvitaan 

Palsasen mukaan moninaisuuden edistämiseksi partiossa tulisi hyödyntää yhteistyötä erilaisten järjestöjen kanssa, ja joidenkin kanssa toimivaa yhteistyötä jo tehdäänkin. Myös Kajon tutustujaleirille osallistujia tavoitettiin muiden järjestöjen avustuksella. ”Järjestöjen kautta saadaan tavoitettua myös niitä nuoria, joita partio ei perinteisesti kiinnosta. Kaikille ei ole selvää, mitä partio edes tarkoittaa, sillä sen ymmärtämiseksi se pitää itse kokea”, Palsanen toteaa.

Kajolla Tutustujaleiri oli ollut onnistunut kokemus. Alun perin leireillä oli varauduttu 50 henkilöön, mutta pienempi osallistujamäärä osoittautui sopivaksi. Leirin aikana osallistujat ohjattiin myös tutustumaan omien lähialueidensa lippukuntiin, jotta kynnys partioon liittymisestä leirin jälkeen madaltuisi. Palsasen mukaan on tärkeää, että osallistujat pääsivät leirillä toimimaan vertaistensa kanssa saaden tukea tarvittaessa aikuisilta. Tällä pyrittiin antamaan partiosta mahdollisimman totuudenmukainen kuva.

Osallistujat tyytyväisiä leirikokemukseen 

Ensimmäisen leirin osallistujia oli jo ehditty haastattelemaan kokemuksista. ”Haastatteluun vastanneista osallistujista sata prosenttia kertoi tunteneensa olonsa tervetulleeksi leirillä. Toisella leirillä oli tilaa, joten ensimmäisen leirin osallistujista neljä tuli tänne takaisin, ja yksi toi mukanaan myös kavereita. Tällaisena rauhanjärjestönä erityisesti tällaisena aikana meidän tulisikin pystyä osoittamaan, kuinka kaikki ovat partioon tervetulleita”, Palsanen muistuttaa.

Myös kahdesti Tutustujaleirille osallistunut Miksu oli tyytyväinen leirikokemukseensa. ”Täällä on ollut kivaa. Tulin leirille takaisin, sillä täältä saa helposti kavereita ja minulla oli jo valmiiksi kaveri, joka oli tulossa tänne”, hän kertoo. Miksun mukaan leirillä oli muutenkin ollut kaikkea kivaa, vaikkei partio välttämättä hänen juttu olekaan.

Teksti ja kuva: Ida Maula

Tutustujaleiri yhteistyökumppaneiden avulla  

Tutustujaleirin järjestäminen Kajolle ei olisi ollut mahdollista ilman yhteistyökumppaneiden tukea. Harrastamattomia lapsia ja nuoria etsittiin SOS-lapsikylien verkostojen kautta, eivätkä he tulleet leirille lippukuntien mukana.  

Tutustujaleiriä varten Scandinavian Outdoor lahjoitti tärkeät retkeilyvälineet, kuten teltat, makuupussit, ruokailuvälineet ja sadeviitat. Osallistujat saivat pitää osan varusteista itsellään leirin jälkeen. Tarkoituksena on myös siten edesauttaa partion harrastamisen aloittamista.  

Lisäksi Scandinavian Outdoor sai mukaan Haglöfsin, Haltin ja Vandernetin. Näillä lahjoituksilla mahdollistettiin leirillä yöpyminen ja aktiviteetteihin osallistuminen.   

Teksti: Taru Kyllönen