Kajo pyörii pääosin suuren vapaaehtoisjoukon voimin ja jokaisella tekijällä on oma pestinsä ja vastuualueensa. Pestejä löytyy valtava kirjo eri alueilta ja yksi niistä on kansainvälisyys. Se onkin tärkeä osa-alue, sillä Kajolla on mukana yli 700 kansainvälistä partiolaista. Haastattelimme tähän juttuun KV-loungen Oonaa ja Emiliaa heidän pesteistään ja ylipäätään partion kansainvälisyydestä.

Keitä olette ja mistä tulette?

Oona: Olen Oona Hannula. Olen KV-ystävyysmestarina Kajolla ja lippukunta on Merimetsot. Leirilippukuntani on Hiukkasviihdytin Fotonista.

Emilia: Mä oon Emilia Lierijoki eli Emppu. Sit mä oon KV-ohjelmayhteistyömestari ja tulen 

Perttelin Piketeistä. 

Mitkä ovat partiotaustanne?

Oona: Ollut partiossa lapsesta asti ja kävin Pihtiputaan lukion partio- ja johtajalinjan. Olen ollut myös ulkomailla Kanderstegissä ja Islannissa vapaaehtoisena. Johdan ryhmää lippukunnassa ja myöskin toimin tällä hetkellä Suomen partiolaisten KVY-valiokunnan puheenjohtajana.

Emilia: Mäkin oon ollut sudenpennusta asti partiossa. Koko perhe oli mukana ja sitä kautta itsekin menin partioon. Seiskalla mulla oli eka johdettava ryhmä ja siitä se sitten lähti. Olen tehnyt kaikenlaista enimmäkseen omassa lippukunnassa. Nyt olen tehnyt tätä meidän Kajo-pestiä jo vuoden 2021 tammikuusta. 

Millaiset pestit teillä on?

Oona: KV-ystävyysmestarina ollaan huolehdittu KV-partiolaisista ja niiden sijoittelusta leirilippukuntiin, niin heilläkin on täällä paikka nukkumiseen. Ja myös huolehditaan, että suomalaisten lippukuntien ja KV-partiolaisten yhteistyö onnistuu ja kaikki menee kauniisti ja nätisti. Yritämme myös saada kansainvälistä ystävyyttä rakennettua eli muun muassa Buddy Systemiä ja International Friendship Challengea pyörittävät. Ratkomme myös ongelmia, jos niitä syntyy leirilippukunnissa.

Emilia: Meillä on toisiaan tämä lounge, jota me ollaan oltu järjestämässä. Lisäksi meillä on ohjelmalaaksoissa KV-kommunikaattoreita tukena kaikissa ongelmatilanteissa, jos tarvitaan vaikka käännösapua laaksojen ohjaajien ja KV-partiolaisten välillä. 

Miten päädyitte tähän pestiin?

Oona: Tää on minulle ensimmäinen suurleiripesti. KV-kipinä syttyi sydämeeni ja sitten mietin, että voisin tehdä tätä Kajolla. Hain alunperin nimen perusteella, koska KV-ystävyysmestari oli aika hauska nimi. Luin enemmän mitä tämä pesti oikein sisältää: eri kulttuurien ymmärtämistä ja ystävyyden rakentamista, mikä on mulle tosi tärkeetä ja mitä haluan parantaa Suomessa.

Emilia: Minäkään en ollut ennen ollut tällaisessa suurleiripestissä ja halusin jonkin pestin. Katsoin, mitä pestejä oli. Niitä oli tosi paljon vaihtoehtoja. Mietin ja karsin paljon. Sitten pääsin tähän KV-pestin kohdalle ja se kuulosti kivalta, joten päätin hakea.

Mikä on parasta tässä pestissä?

Oona: Kaikkien KV-partiolaisten tapaaminen. Me olemme puhuneet sähköpostitse joidenkin kanssa jo tammikuusta lähtien. Ihana nähdä näitä ihmisiä ja saada kasvoja nimille. Aina, kun menee tapaamaan heitä syntyy heti yhteys joka tapauksessa, vaikka ei oltu nähty ennen, vaan juteltu sähköpostien kautta.

Emilia: Sanoisin myös, että ihmiset ovat parasta tässä pestissä. 

Mikä ihme on KV-lounge ja mitä siellä tehdään?

Oona: KV-lounge on tälläinen rento hengailupaikka suomalaisille sekä KV-partiolaisille. Täällä saa muun muassa glitteriä naamaan, saa rakentaa legoja kavereiden kanssa, saa tulla hengailemaan, ottamaan polaroid-kuvia, saa tulla suorittamaan Buddy Systemiä, saa tulla tekemään International Friendship Challenge-merkin, kun on suorittanut sen tuolla Kajo Lux-sovelluksessa. Tämä on kohtaamispaikka suomalaisille ja meidän KV-partiolaisille.

Suosittelisitko KV-loungea leiriläisille? Miksi?

Emilia: Absolutely! Täällä on tällainen chilli ja rento meininki ja hyvä fiilis. Täällä voisi tavata uusia kavereita ja uusia ystäviä.

Oona: Todellakin! Aina, kun tänne tulee, täällä on uusi tyyppi, joko suomalainen tai KV-tyyppi ja toivottavasti he ystävystyvät tämän kautta.

Kenelle KV-lounge on suunnattu? Suomenkielisille vai vain ulkomaalaisille?

Emilia ja Oona: Kaikille! Kaikki ovat tervetulleita, ihan sama, mitä kieltä puhuu tai minkä ikäinen on. Kaikki saa tulla!

Millaista on kansainvälisyys partiossa?

Oona: Millaista? Hyvin erilaista, kuin Suomessa, ja jotkut maat on hyvin erilaisia. Suomessa nuoret johtaa partiossa. Tää koko pointti on periaatteessa, että johtajat ovat nuoria. KV-partiolaisilla taas on aika vanhaa porukkaa mukana. 

Emilia: Mutta toisaalta on paljon samaa. Leikit ja laulut, esimerkiksi ponileikkiä löytyy joka ikisellä kielellä. Kaikki on tässä loppujen lopuksi yhdessä mukana ja kaikki tykkää tästä harrastuksesta. 

Oona: Vaikka onkin suuria eroja, se idea ja rakkaus tätä partioaatetta kohtaan näkyy kaikilla ja kaikkialla. 

Kertokaa vielä lopuksi omista partiomuistoistanne! Mikä on ollut parasta?

Oona: Onpa vaikea kysymys! Mä osallistuin 2016 Ranskan Roverwaylle ja se oli kyllä traumaattisin kokemus ikinä, siis se ensimmäinen kohta siitä. Mutta nyt, kun se sitä miettii taaksepäin, oli se paras. Sain kokea erilaista menoa, jota en ollut kokenut ennen. Sain tavata uusia ihmisiä, jotka ovat ystäviä tähänkin päivään asti. Siitä tää mun KV-kipinä syttyi. Eli se syy, miksi olen tässä pestissä tällä hetkellä. 

Emilia: Kyllä minullakin tällaiset ulkomaanreissut ja kaikki kansainväliset kohtaamiset tulee ekana mieleen. Mekin käytiin lippukunnan kaa Sveitsissä partiokodissa. Se jäi kyllä mieleen. Siellä oli lämmin ja kansainvälinen meininki.

Entä mikä on paras juttu Kajolla tähän mennessä?

Oona: Kun on puolitoista vuotta tätä tehnyt, niin on ehkä vaan kaiken sen, mitä ollaan tähän tehty KV-partiolaisten eteen, näkeminen. Näkee ihmiset ja ne KV-partiolaiset täällä KV-loungessa. Kun on ollu korona ja kaikkee muuta epävarmuutta pitkään, niin on mietitty, että onko tämä edes järkevää. Kaikkia yhtäkkiä kiinnostaa ja haluavat tulla tänne. Tuli melkein itku, kun ensimmäinen tyyppi tuli kysymään, löytyykö täältä sitä Buddy Systemiä. 

Onko teillä vielä jotain terveisiä leiriläisille?

Tulkaa KV-loungeen puhumaan meille KV-tiimeille! Me voimme puhua ihan kaikesta! Ei pelkästään Kajo KV:sta, ylipäätään KV:sta. Jos kiinnostaa koskaan miettäi oman elämän KV hetkiä, niin tulkaa nykäisemään hihasta ja puhumaan meidän kanssa. 

Emilia: Ja sitten myös rohkaistaan juttelemaan myös itse KV-partiolaisille, vaikka ei ihan osaisikaan kieltä tai on epävarma niin silti kannattaa tulla. Eleet on suuri osa ja hymy riittää jo piristämään päivän täysin! Puhukaa kaikille reippaasti. Uskaltakaa!

Teksti ja kuva: Vili Kervinen ja Saara Kuronen