Kajolla on mukana partiolaisia niin Suomesta kuin ulkomailtakin. Tämän huomaa parhaiten ympärillä kuuluvasta monikielisestä puheensorinasta ja persoonallisista tiimivaatteista. Monilla leiriläisillä on toinen toistaan upeampia paitoja, hattuja, huiveja ja vaikka mitä muuta asustetta.
Me päätimme taltioida näitä hienoja asuja, erityisesti paitoja ja isompia kokonaisuuksia. Lähdimme siis kiertämään ympäri Evoa tavoitteenamme kuvata erilaisia lippukunta- ja ryhmäpaitoja.
Ensimmäiset kuvattavat löytyivät bajamajajonosta. Kanadalaiset Rob ja Greg olivat pukeutuneet oman maaryhmänsä paitoihin, joissa oli hienot maajoukkueen omat Kajo-logot.
Bongasimme ohikulkumatkalla Halon ruokajonosta israelilaisia partiolaisia, joilla oli upeat hupparit. Tiimipaidat oli varustettu Kajon ja israelilaisten partiolaisten logoilla.
Seuraavaksi löysimme joukon kamelihuppareihin pukeutuneita partiolaisia leiriportin rakennuspuuhista. Kamelipaidat kuuluvat Kaskipartion väelle Helsingistä. Hienot paidat ja hieno leiriportti!
Australialaisilla oli tyylikkäät joukkuepaidat ja -takit. Heilläkin oli oman ryhmänsä Kajo-matkan logot koristamassa takkeja. Toinen kuvattavista oli myös kerännyt vaikuttavan kokoelman erilaisia huiveja swoppaamalla, eli vaihtamalla niitä muiden partiolaisten kanssa.
Irlantilaiset Luke, Aron, Matthew ja Andrew olivat pukeutuneet hienoihin keltaisiin huppareihin, joissa oli etupuolella ryhmän Kajo-matkan oma logo ja takapuolella iso Ireland-teksti.
Norjalaisilla telttanaapureillamme oli avajaisissa yllään hienot kaavut, joihin he olivat ommelleet partiomerkkejä. Yksi heistä suostui kuvattavaksi leirilehteen pyydettyämme kauniisti, ja opimme samalla hieman norjalaisten merkkikäytännöistä. He keräävät kaikki merkkinsä ensin partiopaitaan, josta ne lopulta (ikäkauden lopussa tai noin vuoden kuluttua tapahtumasta) siirretään partiokaapuun.
Iida, Anni, Helmi ja Katariina ovat ystäväporukka, jolta löytyy tyyliä. Heillä oli päällään personoidut komeat Lady gang -takit, joista löytyy myös kantajansa nimi.
Teksti: Saara Kuronen
Kuvat: Vili Kervinen ja Saara Kuronen